Kauneudesta

Päätin nyt avautua tänne hieman. Te lukijathan tiedätte, kuinka aina painotan sitä, että on tärkeää olla itsevarma - pitää itseään kauniina. Kuinka monta kertaa mä olen painottanutkaan sitä, että kaupungilla pitää kävellä ylpeänä, että kehut ulkonäöstä pitää ottaa vastaan? Lukemattomia. Totuus on kuitenkin se, että vaikka muuten olenkin itsevarma, ulkonäöstä olen suhteellisen epävarma. Se epävarmuus on oikeastaan tullut mukaan vasta painonpudotuksen myötä. Kaikkeen muuhun uskon aina pystyväni, mutta siihen en luota, että olisin kaunis. Ajatusmaailmani taitaa nykyään olla sellainen, että pystyn mihin muuhun tahansa, mutta en asioihin, joihin "vaaditaan" kauneutta.

Jauhan ystävilleni jatkuvasti siitä, että heidän on pakko opetella tuntemaan itsensä kauniiksi. Voisin kuitenkin toteuttaa sitä itsekin. Perustilanteeni on kuitenkin sellainen, että kotona tunnen olevani vielä suhteellisen kaunis, lähtiessäni johonkin. Kuitenkin, välittömästi mentyäni jonnekin, oli se sitten kaupunkiin tai lähikauppaan, epävarmuus valtaa minut. Jos joku katsoo minua hiemankin, ajattelen heti että onko vetskari jäänyt auki, tahra paidassa vai onko naamassa jotain.

Kävin tänään erään ystäväni kanssa keskustelun, jossa puhuimme ulkonäöstä. Olen koko viikon yrittänyt todistella hänelle kuin kaunis on, kunnes hän kehui minua. Ainoa mitä osasin vastata kuului näin: " En ole vielä kaunis, mutta katsotaan sitten kun toisetkin kaksikymmentä kiloa ovat tippuneet." Siis mitä ihmettä? Eihän sen asian kuulu noin mennä. Minun kuuluisi ajatella, että olen kaunis juuri nyt, ja olen kaunis myös kun painoa tippuu lisää. Miksi se on kuitenkin niin vaikeaa?

En usko tämän liittyvän siihen, että kokoni puolesta minua on aina kiusattu. Ainakin sillä on osuutta asiaa, että näen peilistä yhä saman tytön kuin 16 viikkoa sittenkin. Kuvassa myös. En yksinkertaisesti voi ajatella, että ulkonäköni olisi hyvä, tai että joku oikeasti voisi kehua sitä. Enkä tiedä miksi. Viime aikoina nimittäin olen kuullut useammankin kerran, kuin kaunis minusta on tullut. En vain pysty yhdistämään niitä kehuja siihen peilikuvaan mitä itsestäni näen. Onhan se aika surullista.

Ehkä tämä tästä. Yritän vain kovasti todistella itselleni sitä, ettei minun tarvitse tiputtaa kahtakymmentä kiloa ollakseni kaunis. Kauneushan on sisällä ja kauneutta on kaikkialla. Kaikennäköisissä ihmisissä. Se siinä onkin hauskaa, että pidän hyvin erinäköisiä ihmisiä kauniina. Isoja, pieniä, tummia ja vaaleita. Mutta silti itsessäni en. Ehkä opin sen, jos vain kerron sen itselleni tarpeeksi usein? Sen, että minäkin olen kaunis, näytti se vaaka sitten mitä tahansa.