Pelko

Nyt se valtasi minut, ensimmäistä kertaa tämän projektin aikana. Pelko. Pelko siitä, etten onnistu, en vaikka kuinka haluaisin. Maanantaina nimittäin astelin puntarille, ja vaaka näytti samalta kuin viikkoa aiemminkin. Tiedän, että se on normaalia, ja näiden kuuden viikon aikana minulle on käynyt jo kerran aiemminkin niin, seuraavalla viikolla se tuli sitten taas rajusti alaspäin. Luultavasti keho on vain niin säästöliekillä, että se tekee sitä. Ei se vaan silti tunnu kivalta. Tiedän, että kaikissa ohjelmissakin, kuten I used to be fat ja Suurin pudottaja, niissäkin niillä on nollaviikkoja, joskus jopa plussaviikkoja. Silti ärsyttää, edelleen.


Koko ajan näiden yli kuuden viikon aikana olen ollut varma siitä, että onnistun. Jos vain jatkan päivästä toiseen, se lopulta palkitaan. Keväällä en jaksanut, nyt olen todistanut että jaksan. Mutta mitä jos jatkan samalla tavalla, tai tuplaan treenimääräni, se paino ei siltikään putoa? Tämmöistä pelkoa ei ole ennen ollut.
Tiedän toki, että se stressaus vaikuttaa myös kielteisesti. Kuten niin monet muutkin asiat, kuten hormonit ja yöunet. Ja kun stressaan, en nuku tarpeeksi. En tiedä enää mitä tehdä.
Eilen tankkasin kunnolla hiilihydraatteja, sillä viimeksi kun paino jumittui, hiilihydraatit laittoivat aineenvaihdunnan jälleen kunnolla liikkeelle. Silloin en pelännyt, että sillä olisi negatiivisia vaikutuksia, nyt pelottaa se, että se tankkaus kostautuu sunnuntaina.



En silti missään nimessä aio luovuttaa. Ja tämä olikin ollut hieman liian helppoa. Luojan kiitos olen merkannut jokaisen päivän ruokailut ylös kuuden viikon aikana, jos sunnuntaina paino ei ole tippunut, sitten on tutkimuksen paikka. Mitä olen tehnyt eri tavalla? Se nähdään sitten. Sitä ennen on vain pakko jatkaa, vaikka tuntuisi, ettei se kannata.
Ennen en olisi missään nimessä kirjoittanut mitään näin negatiivista tänne, mutta ajattelin olla rehellinen. Ei tämän kuulu olla helppoa. Silti takaraivossa pyörii ajatus. Mitä jos en pääsekään enää pidemmälle? Kaiken sen jälkeen, mitä jo tippuneiden kilojen eteen olen tehnyt.
Oikeastaan en voi tehdä muuta kuin odottaa sunnuntaita, seuraavaa puntaripäivää. Sitä ennen täytyy jatkaa niin kuin normaalisti. Juoda paljon vettä, syödä proteiinipitoisesti mutta silti tarpeeksi, harjoitella kaksi kertaa kovempaa. Jos se ei riitä, olen ainakin antanut kaikkeni. Ja enempäähän en voi tehdä.
Mielenkiintoista on myös se, etten ole ikinä pelännyt epäonnistumista. Mikään ei ole vain ikinä ennen ollut yhtä tärkeää kuin tämä. Jos jossain haluan onnistua, niin tässä. Jos se ei onnistu tällä tavalla, sitten etsin keinon miten se onnistuu. Kuten sanoin, ei tämän kuulu olla helppoa. :)

weheartit.com

10 things..

.. about me! Päätin nyt toteuttaa tämän muutamassa blogissa pyörineen 10 asiaa minusta- haasteen tässä samalla kun odotan kissaksi meikattuna Masterchef Australian alkamista. :D

1. Rakastan urheilua, mulle menee laji mikä laji. Voin katsoa tai tehdä sitä tuntia kausia putkeen, mistään muusta ei vaan saa niin paljon hyvän olon tunnetta ja jännitystä. :) Aina kun joku mun lempijoukkue pelaa, ja on aivan älyttömän tasaista ja se jännitys on jotain ihan hirveää, muistutan itselleni että juuri tästähän urheilussa on kyse -tässä on se urheilun suola!

2. Mulla on tosi paljon koruja, mutta käytän niitä ehkä kerran kuukaudessa. Se vain on niin vaikeaa napata asuun sopiva koru tuosta kulhosta... Ainoana miinuksena korvakorut, jotka mulla on joka päivä, vaikka olisinkin vain kotona.

3. Opettelin vasta kesällä juomaan kahvia, ja senkin sosiaalisten tilanteiden takia, sekä siksi että kesä oli niin huono, että ei ollut parempaakaan tekemistä? Nyt aloitan kuitenkin jokaisen aamun kahvikupilla, enkä voisi enää oikeastaan kuvitella olevani ilmankaan.

4. Sanoin kymmenen vuotta, etten ikinä lopeta lentopalloa, enkä voisi olla onnellinen ilman sitä. Kappas kummaa, en ole ikinä ennen ollut näin onnellinen! (koputan puuta..) Yllättävän hyvin sitä on keksinyt tekemistä ilman säännöllisiä ja ohjattuja harjoituksiakaan. Ja jääpähän koulutöille enemmän aikaa. Niinpä niin...

5. Mulla on pakkomielle hypistellä jotakin tunneilla, kun pitää vain kuunnella. Ennen purin kynsiä, nyt pitäisi keksiä jotain muuta tilalle. Yritänkin aina pureskella jotain kyniä tai muuta, etten vaan palaisi takaisin siihen kauheaan tapaan. (Lopetin siis kynsien pureskelun vasta tänä kesänä!)

6. Rakastan heittäytyä kaikkiin juttuihin ja projekteihin mukaan, on kyse sitten koulun halloweenistä tai jostain uudesta mielenkiintoisesta koulujutusta! Myös joukkueisiini heittäydyin täysillä mukaan, ja olinkin aina joko kapteeni tai varakapteeni, kummassakin lajissa.

7. Rakastan esiintymistä, mutta koska näyttelijänlahjoja mulla ei ole, eikä myöskään lauluääntä, on pitänyt keksiä jotain muuta. Sen takia otankin kaikki puhe yms. muut kutsut vastaan, jokainen iso esiintyminen on aina eteenpäin. Olenkin pitänyt puheen mm. yläasteen päättäjäisissä ysiluokkalaisten puolesta, sekä nuorten puheenvuoron kirkossa sotiemme veteraaneille yli 500 ihmisen edessä.

8. Oon aivan älyttömän huono piirtäjä ja maalaaja, sen takia en olekaan ikinä tykännyt kuviksesta. Eilen yllätyin positiivisesti, kun uusi työ oli vissiin ihan jees. :D En kyllä siltikään ymmärrä, miksi lukiossa, vapaaehtoisessa koulussa, yksikään taideaine on pakollinen.

9. Mä rakastan asettaa itselleni haasteita ja vähän kiusata itseäni. Sen takia mä annankin aina koneen koeviikoiksi pois, ja onhan tämä Remonttikin melkoinen haaste. Olen ollut nyt kuusi viikkoa herkkulakossa, ja hakeudun mielelläni tilanteisiin, missä sitä koetellaan. Se fiilis sen jälkeen, kun on pitänyt pintansa! Myös kaikissa harjoituksissa mitä teen, on aina joku haaste tai kiusaus, vatsalihakset on parhaita kun sen viimeisen tekee aina karjuen! :D Valitettavasti käyn julkisella kuntosalilla..

10. Oon tosi suunnitelmallinen ihminen, tykkään suunnitella varsinkin tulevaisuutta, myös kaikki pikku juttujen suunnitellut on niiin mun juttu. Sen takia oon myös älytön stressaaja, vaikka tiedänkin sen, että kaikki ei todellakaan mene aina suunnitelmien mukaan. Onneksi niitä suunnitelmia on aina helppo muokata. :)

Instagram week

     

1. Viime lauantaina oli Iphone-laskurin mukaan 135 päivää Maspalomakseen! JESS
2. Puhelimen uusi taustakuva, rakkautta!
3. Iltaa istumassa sunnuntaina P:n luona ihanien tyttöjen kanssa, puss!
4. Lemmenlomalla M:n kanssa tiistaina. ;) Suosittelen!
5. Erittäin seksikäs yöpuku mikä löydettiin Lindexiltä, toihan on ihan selvää Hefner-tyyliä suoraan Floridasta!
6. Huippu kuntosalilla perjantaina..
7. Kynnet talvikunnossa!
8. Hulluna häämekkoihin- maratooni eilen aamulla.

Eli monen muun tavoin myös mä olen ihan koukussa instagrammiin, ja mut löytää sieltä nimimerkillä tiiiaaaw. Sinne mä kuitenkin enimmäkseen päivittelen. Ja mitä ootte mieltä näistä postauksista aina sunnuntaisin, mun mielestä tässä tulee kuitenkin tosi hyvin selville mitä oon tehny? :)
Parhaillaan tässä fiilistelen talvea ja tulevaa joulua, ja hassua tässä on se, että mä oon yleensä ollut vannoutunut jouluvihaaja. :D Nyt kuitenkin kävin veljen kanssa lenkillä kirpeässä pakkassäässä, ja rakastan tuota valkoista maata ja sitä tunnetta kun poskia nipistelee pikkupakkanen. Toki ne -30 asteet on eri asia.. Nyt mä kuuntelen joululauluja, mutta onneksi ensi viikolla alkaa jo marraskuu niin en ehkä ihan liian aikaisin aloita! :D
Mua ei ees ärsytä että huomenna kouluun rentouttavan loman jälkeen, tuleepahan se joulu nopeammin! :) Tosin viime vuonna tähän aikaan olin ollut viikon Kanarialla ja toinen viikko oli vielä edessä.. Sekin kelpaisi kyllä! Nyt lähden kuitenkin syömään ja sitten reeniä, illalla sitten vaaliseurantaa telkkarista! Jess, en oo ikinä ennen ollut näin positiivinen sunnuntaina!

Ps. Sori nuo kuvat ei oo mitenkään erityisen hienosti asetettu, tällä bloggerilla on joku ongelma mua kohtaan. Ja puhelimen taustakuva on napattu weheartit.com

" Keep smiling, because life is a beautiful thing and there's so much to smile about. " - Marilyn Monroe

Itsevarmuus on asia, jota mietin paljon ja aihe, josta tykkään keskustella. Varsinkin tämän projektin aikana sitä on tullut mietittyä paljon. Olenko sittenkään itsevarma, kun koen tarpeen muuttaa itseäni ja vartaloani? Pohdin vastausta yllättävän kauan, mutta päädyin myönteiseen. Muutos on osa elämää. Jos en mieti, että toteutan asioita vasta sitten kun minulla on se haluamani vartalo, olen edelleen itsevarma.

Olen aina ollut suhteellisen itsevarma ihminen. Minua alettiin kiusaamaan jo ihan pienenä, ja sen takia oli pakko kehittää itselle jonkinlainen suojamuuri, joka sitten myöhemmin muuttui itsevarmuudeksi. Uskon, että olen saanut itsevarmuuteni tekemällä sen eteen kovasti töitä, välillä tavoilla, joista en todellakaan ole ylpeä. Itsevarmuuteen kuitenkin kuuluu virheiden myöntäminen, ja ennen kaikkea niistä oppiminen. Myös minulla on huonoja päiviä, kaikki varmaan tietävät ne päivät kun peilistä katsoo läskirumaällötys, mutta ne kuuluvat elämään. Ei ole turha klisee, että huonojen päivien ansiosta hyviä osaa arvostaa enemmän.

Lähi- sekä tuttavapiirissäni on paljon ihmisiä, joista oikein huokuu huono itseluottamus, sekä varsinkin heikko itsensä arvostaminen. Minut on usein leimattu liiankin itsevarmaksi, mutta taustani huomioon ottaen se on huomattavasti parempi saavutus kuin vaikka huono itsetunto. Joudun useasti rohkaisemaan ihmisiä tekemään jotain, mutta minulla ei ole mitään sitä vastaa. Totta kai autan ihmisiä – he ovat samassa tilanteessa kun minä olen ollut joskus. Yleensä rohkaisen heitä uskaltamaan, uskaltamaan ottaa riskin, vaikka epäonnistumisenkin pelossa. Uskaltamalla voi saavuttaa jotain suurta, vaikka siinä olisikin riskinsä. Jos et tee mitään, et voi saavuttaakaan mitään. Kuinka moni haluaa katua kiikkutuolissa, ettei vaikka matkustellut, koska ei uskaltanut tehdä sitä yksin? Tai kuinka moni haluaa katua myöhemmin sitä, ettei edes yrittänyt tutustua ihastukseensa?

Mottoni on: Et voi ikinä onnistua, jos et koskaan uskalla yrittää. Muistutan sen itselleni säännöllisin väliajoin, ihan muistutukseksi. Motto on vienyt minut mielestäni aika pitkälle – olen matkustellut yksin, tehnyt paljon asioita mitä moni ei uskaltaisi tehdä.

Itsevarmuuteni ansiosta minun on vaikea muistaa, että kaikki eivät ole samassa tilanteessa. Sen takia saatan vaikuttaa ylimieliseltä. Minulle se on kuitenkin nykyään itsestään selvää, että minä, juuri minä olen elämäni tärkein henkilö. Minä olen se, joka lopussa kuitenkin tekee päätökset, minä olen se joka ohjaa elämäni haluamaani suuntaan. Miksen siis haluaisi itselleni kaikkein parasta?

Nykyään median sanotaan olevan suurin itsevarmuuden este. Minä en ole samaa mieltä. Toki se luo ulkonäköpaineita, mutta en minä ainakaan usko, että minun pitäisi olla samanlainen kuin kaikki ne hoikat, upeat mallit, jotka vaikuttavat täydelliseltä. Se ei ole este, koska käsitän sen, ettei täydellisyyttä ole olemassa. Täydellisyyteen saa toki aina pyrkiä, joissain asioissa pitääkin pyrkiä, mutta loppujen lopuksi sitä ei ole olemassa. Jos mainokset ottaa mainoksina, ne eivät vaikuta itsevarmuuteen juuri millään tavalla. Totta kai varmaan jokainen haluaisi näyttää mainoksien malleilta, mutta kuinka moni meistä loppujen lopuksi näyttää? Aika harva. Uskon, että älykkyydellä ja juuri sillä itseluottamuksella sekä –varmuudella pääsee pidemmälle.

En tiedä, luokitteleeko kaikki huonoksi itsevarmuudeksi ne, en kehtaa, koska se on niin noloa- tyypit. Minä kuitenkin luokittelen. Jos siellä ruudun toisella puolella joku tunnistaa kuvauksesta itsensä, mieti hetki. Mietitkö kymmenen vuoden päästä mieluiten sellaista hetkeä, että olet uskaltanut ottaa riskin itsensä nolaamisessa, ja sen myötä saavuttanut jotain, vai sellaista, että et taaskaan tehnyt mitään, koska kukaan muukaan ei viitsinyt tehdä? Totta kai on paljon ihmisestä kiinni, mikä tuntuu luontevalta ja mikä ei, mutta mielestäni omalta mukavuusalueelta poistuminen tekee välillä ihan hyvää.

Miten sitä itsevarmuutta voisi sitten hankkia, niillä oikeilla keinoilla, jotka eivät satuta muita? Minun neuvoni on, että astu omalta mukavuusalueeltasi ulos. Haasta itsesi, mitä ”pelottavampi” asia, sitä parempi. Kun onnistuu jossain, missä ei olisi luullut onnistuvansa, itsevarmuus kasvaa kohisten. Kun teet jotain sellaista, voit aina miettiä sitä vähemmän haastavammassa tilanteessa.  Toinen neuvo on ehkä hieman hankalampi toteuttaa, enkä itsekään toteuta sitä aina. Se kuitenkin kuuluu, että älä ihan oikeasti välitä mitä sinusta puhutaan. Joka paikassa, tarkoitan siis ihan joka paikassa, löytyy aina ihmisiä, jotka eivät pidä sinusta. Ei se muutto toiselle paikkakunnalle, ei edes toiseen maahan, katkaise sitä paskan puhumista, niitä ihmisiä löytyy aina lisää.  Ja mitä sillä on oikeasti edes väliä? Ne ihmiset, jotka eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, tuskin kuuluvat elämääsi kovin pitkää aikaa. Sinä itse sen sijaan kuulut siihen aina, joten jos haluat jotain miellyttää, miellytä itseäsi.

Voisin kirjoittaa aiheesta loputtomiin. En tiedä, oliko tällä tekstillä edes mitään merkitystä, mutta toivon niin. Toivon, että arvostatte itseänne ja muita. Kokeilkaa, epäonnistukaa ja sen jälkeen onnistukaa. Ne epäonnistumiset ovat kuitenkin lopussa niitä, joista todella oppii. Olkaa aitoja, sillä silloin annatte maailmalle jotain arvokasta. Älkää esittäkö jotain toista siksi, ettei joku hyväksy juuri sinua. Niitä, jotka hyväksyvät, on kuitenkin aina enemmän. Ne ihmiset ovat niitä, jotka kannattaa pitää vierellään.

Kaikki tuo on yksinkertaista asiaa, jonka jokainen tietää. Silti siitä on hyvä muistuttaa aika ajoin.  Nauttikaa elämästä, kaikista sen tuomista mahdollisuuksista ja niiden toteuttamisesta. Loppujen lopuksi elämä on lyhyt. Liian lyhyt tuhlattavaksi muiden miellyttämiseen.

kuvat weheartit.com

And that's who I am

musiikkina & kuvina.

A girl doesn't need anyone who doesn't need her.

Kuvista voitte varmaan päätellä, että tänään, okei eilen koska kello on jo tuon verran, oli vähän erilaisempi päivä. Mun (huomatkaa, alun kirjakieli on jo vaihtunut tähän mulle huomattavasti luonnollisempaan tapaan..) heppahullu serkku otti mut mukaansa meidän tuttujen tallille, ja kun serkku ratsasti niin pääsin sitten itse ohjaamaan hevosta kärryjen kanssa. En ollut pitkään aikaa tehnyt mitään mikä liittyy hevosiin, joten oli kyllä tosi kiva päivä pitkästä aikaa! Vanhan hevostytön (oi kyllä, minäkin!) opit muistuivat ainakin vähän mieleen, kun pääsi pitkästä aikaa harjailemaan ja laittamaan varusteita. Muuten tänään oon tosissaan keskittynyt siihen rentoutumiseen, jäin vahtimaan taloa leivinuunin kanssa ja siinä tulen lämmittäessä siemailin kaakaota jonka sallin itselleni ja lueskellen kirjaa. Näin myös mun ihania kavereita, ja oli ihanaa puhua vaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Paitsi että nuista J:n unohtamista irtokarkeista lähtee aika huumaava tuoksu, mutta tämähän on vaan hyvää itsekuriharjoitusta! :--) Huomisen suunnitelmat on vielä aika auki, meen ehkä mun veljen ja sen kaverin kanssa leffaan, riippuu vähän. Muuten aion hemmotella itseä karppipitsalla ja muulla terveellisellä herkuttelulla. Salillakin pitäisi varmaan käydä pyörähtämässä! :) Valitettavasti tämä lomakin alkaa pikkuhiljaa lähenemään loppuuaan, ja kohta pitäisi alkaa tekemään vähän kouluhommia, sanakoe olisi heti loman jälkeen. Nyt kuitenkin viimeisistä lomahetkistä kaikki irti ja taidanpa lähtä vielä lukemaan, vaikka sitten sen uhalla, että heräisin puoli yhdeltä kuten tänään..

You could beat the world, you could beat the war, you could talk to God, go banging on his door

Tänään oltiin serkun kanssa pyörähtämässä kaupungilla. Eilen tuli semmonen pakko päästä leffaan fiilis, joten leffaan sitten mentiin! Ensin tarkoituksena oli mennä katsomaan se suomalainen Kaksi tarinaa rakkaudesta, mutta viime hetkellä päädyttiinkin Lemmenlomalle. Hehheh. Sen jälkeen mentiin syömään Raxiin koska ei oltu syöty koko päivänä mitään, ja pystyin vastustamaan kiusausta, ja täytin mun lautasen vaan kaikella terveellisellä. Sen jälkeen mentiin tappaan aikaa ennen junaa, ja päädyttiin kahville. Nyt meillä oli pienet photoshotit, koska päätin että tarvin uuden profiilikuvan. :D
Loppulomalle ei ole oikeastaan mitään kummempia suunnitelmia, huomenna raahaan samaisen serkun joka on Raahesta kylässä, sekä äidin mun kanssa katsomaan vaalipaneelia. :D Loppuviikon aion oikeasti vain rentoutua, koska tämän jälkeen pitäisi jaksaa paahtaa pari kuukautta ennen seuraavaa lomaa. Nyt lähden kuitenkin suihkun kautta telkkarin ääreen, palataan huomenna! :)

Ja koska täällä on melkein kaikki mun vanhan blogin lukijat, te toivoitte edellisen puolella kysymyspostausta, joten heittäkää niitä vaikka tähän ja jos tulee tarpeeksi niin toteutan sen! Ja postauksen alussa biisi joka on soinut toistolla varmaan kuukauden. Eikä muuten kyllästytä!

The first one

Moikka kaikki! Olen Tiia, 16-vuotias lukiolainen Oulun suunnalta. Minulla on ollut aiemminkin blogi, johon pääset tästä! Päätin aloittaa tämän bloggailun ihan puhtaalta pöydältä, koska minua alko ahdistamaan vanhan blogin entiset postaukset missä kuvat ovat digikamerapikselimössöä.
Mutta jotta tämä ensimmäinenkään postaus ei jäisi aivan pintapuoliseksi, ajattelin kertoa itsestäni jo nyt hiukan enemmän. :) Postauksen kuvituksena toimii suhteellisen vanhoja kuvia minusta, mutta eipä tämä ulkonäkö koskaan ole mitenkään radikaalisti muuttunut. ;)

Olen siis lukion ensimmäisellä luokalla. Käyn oman paikkakuntani pientä lukiota, tosin oli todella lähellä että valitsisin urheilulukion kaupungista. Viime viikkoina olen kuitenkin koko ajan tullut tyytyväisemmäksi siitä, että valitsin tämän koulun. Tykkään opiskelusta, ja arvosanani ovat keskimääräistä parempia (paitsi pitkä matikka..). Yläasteelta pääsinkin yli ysin keskiarvolla.

Olen entinen kilpaurheilija, ja lopetin aktiivisen kilpaurheilun vasta kuukausi sitten. Olen aina harrastanut urheilua laidasta laitaan, viimeiset neljä vuotta tosin pelkkää lentopalloa. Sitä ennen on koluttu pesäpallo, jalkapallo, uinti, tanssi ja monet muut lajit. Vaikka aktiivinen kilpaura loppuikin, urheilu tulee aina olemaan tärkeä osa elämää, niin liikuntana kuin penkkiurheilijanakin. :) Harrastuksiksi voisi laskea myös matkustelun, mikä tulee myös olemaan iso osa tätä blogia ja sen sisältöä. Myös esiintyminen, varsinkin erilaisten puheiden pitäminen on tavallaan harrastukseni, ja rakastan sitä. Myös politiikkaan olisi ennemmin tai myöhemmin tarkoitus liittyä mukaan.