Every day that I succeed, I get one day closer to my goal

Päätin nyt palata vähän projektin kuulumisiin, kun koeviikko on vihdoin ohi! Nämä pari viime viikkoa ovat tuntuneet pidemmiltä kuin ikinä. Tuli tuossa myös huomattua, että kyllä sillä jumalattomalla stressin määrälläkin on vaikutusta kehoon ja sen toimintaan. Koeviikolla oli ehkä hieman vaikeuksia, koska ei ehtinyt liikkumaan tarpeeksi ja kroppa kyllä ilmoitti siitä. Oli myös kokoajan nälkä, mikä johtuu siitä että luin tosissaan joka päivä, ja aivot tarvi energiaa. Yleensä kun se nälkä menee sillä vesilasilla ohi. Joka tapauksessa, se on nyt selätetty. Onneksi.

Maanantaina tuli -16 kg täyteen. Maanantaina luultavasti alitetaan taas uusi kymmenluku. Tällä hetkellä viikko tahti on noin kilo viikossa, ja siihen oon todella tyytyväinen. Syöminen sujuu ja urheilu maistuu. Henkinen puoli onkin sen takia tullut nyt tähän rinnalle.

Olen vasta nyt tajunnut, kuinka vääristynyt suhde ruokaan mulla oli ennen. Jos voin oikein kärjistää, elin syödäkseni. Tällä hetkellä syön elääkseni. Ja tuolla on tosi iso merkitys. Ruoka ei merkkaa mulle enää todellakaan niin paljon, kun se on joskus merkannut. Nauroinkin yhdelle mun ystävälle, että oonko ihan oikeasti ollut sairas, kun olen ajatellut niin. Esim. sunnuntaina olen menossa elokuviin. Ennen ensimmäisenä tuli mieleen, että jes pääsee syömään karkkia.... ja nyt mulla tuli vaan mieleen, että on kiva nähdä se elokuva kun olin miettinyt että menen katsomaan sen. Mun mielestä tuossa on aika iso ero. :)

On myös kiva huomata se, että muutkin huomaavat pikku hiljaa muutoksen. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun eräs entinen luokkalaiseni tuli juttelemaan pitkästä aikaa, ja sanoi että olen muuttunut paljon. Semmoista palautetta on totta kai kiva kuulla. Ja muutenkin semmoiset pienet muutokset, jotka vain itse huomaa. Vaikka se, että jokin vaate mahtuu päälle mikä ei ole ennen mahtunut. Tai se, että äiti sanoo, että mun poskipäät on tullut nyt kunnolla näkyville. Ei ne pudotetut kilot ikinä saa samanlaista fiilistä aikaan.
Ensimmäistä kertaa en myöskään pelkää terveystarkastukseen menemistä. Tiedän, että paino on pudonnut ja tulee putoamaan vielä paljon.

Eli tahti jatkuu. Eikä lopu kovin äkkiä. Ei ole enää mitään toista vaihtoehtoa. Mulla on fyysisesti ja henkisesti parempi olo kuin koskaan ennen. Jaksan asioita ihan eri tavalla, mua ei väsytä vaikken nukkuisikaan yhtä paljon kuin ennen (johtuu stressistä tuo unettomuus). Oon paljon paremmalla tuulella, ja oon tosi onnellinen. Ei tainnut ihan hukka tie olla tämä valinta! :)


kuva goolekuvahausta