Mua ei henkilökohtaisesti yhtään haittaa "oot laihtunut" ja "paljonko oot laihtunu?" kommentit, kirjoitanhan tästä koko projektista ihan julkisesti. Mua ei myöskään haittaa, jos joku kysyy, että miten oon onnistunut ja mitä syön. Ei ne haittaa, sillon jos sitä kysyjää oikeasti kiinnostaa. Mutta kun valitettavasti niitä, joita se kiinnostaa ainoastaan siksi, että ne vois löytää siitä jotain epäkohtia, on liikaa. Tällä viikolla oon kuullut ihan liikaa sitä, että en syö tarpeeksi tai tarpeeksi monipuolisesti. Mutta voiko ihmiset, jotka näkee ravinnostani vain murto-osan, syyllistä mua? Ei todellakaan.
Kaikkihan nykypäivänä tietää miten laihdutaan. Syömällä kohtuullisesti ja liikkumalla. Ei se sen kummempaa ole. Jotkut, kuten minä, välttää joitain ruoka-aineita. Mulla ne sattuu olemaan sokeri ja vehnä, niillä kun en oikeastaan tee mitään. Joku toinen tekee toisella tavalla. Mutta tämä tapa sopii mulle. Tärkeintä on se, että itsellä on hyvä olo. Kyllä se oma kroppa kertoo mikä sopii kenellekkin ja mikä ei.
Tein tänään myös päätöksen, mikä liittyy hyvään oloon. Ja se on se, etten astu puntarille seuraavan kerran vasta kun lähdetään ulkomaille hiihtoloman alussa. Siihen asti mennään sen mukaan miltä tuntuu. Oon kyllästynyt stressamaan joka viikko siitä, onko paino pudonnut. Joka sunnuntai yöunet menevät siihen, että mietin, mitä lukemaa vaaka näyttää aamulla. Ja kun se stressi on aika huono juttu. Oon tällä viikolla stressanut ihan liikaa - ensin koulusta ja sitten kaikista muista, turhista asioista. Ja kroppa on kyllä näyttänyt sen. Mulla oli jatkuvasti pää kipeä, ruoka ei maistunut ja maha kipeä. Ei mikään kiva olotila. Ja kun ei se painonpudotus ole pelkästään niistä kiloista kiinni - se on kiinni myös siitä, mikä tuntuu ja näyttää hyvältä. Kyllä peili kertoo mitä on tehnyt. Ja olo ennenkaikkea.
Oon myös miettinyt paljon sitä, että ei se itsevarmuus todellakaan riipu niistä pudotetuista kiloista. Edelleen näen itseni yhtä isona kuin ennenkin (en todellakaan hae tällä mitään sääliä tai muuta, haluan vain olla rehellinen), kaupassa edelleen etsin vaatteista niitä isoimpia kokoja. Edelleen kavahdan sanaa "iso", edelleen tunnen olevani jotenkin kömpelö. Edelleenkään en koe olevani mitenkään erilainen kuin ennenkään.
Ennen kaikkea minua ärsyttää sellaiset kommentit, joissa ikäänkuin vähätellään. Tai ei vähätellä, en tiedä mikä olisi oikea sana. Lähinnä sellaiset "et kyllä enää laihduta" ja "eihän susta jää mitään jäljelle" kommentit. Kuka tahansa voi nähdä että kyllä mulla on vielä matkaa jäljellä, aika paljonkin. Onko kyse siitä, että kaikki on tottunut näkemään mun isona? Ettei ne kestä sitä ajatusta, että oisin joskus hoikka? En tiedä. Eikä mua kiinnosta. Mä teen tätä hommaa terveellä tavalla ja sopivalla vauhdilla. Ei ole kyse mistään pussikeittodieeteistä. Tässä on kyse elämäntapojen muuttamisesta. Jonain päivänä mä aion saavuttaa mun tavoitteen. Mun aikatauluttamana se on syyskuussa, vuosi projektin alkamisesta. Ja siihen kenelläkään ei ole mitään sanomista. Mä lopetan just sitten, kun mä itse tykkään peilikuvastani, sitten kun musta tuntuu siltä, että nyt ei enää tarvitse. Tällä hetkellä takana on noin 24 kiloa, mutta siihen lopulliseen tavoitteeseen on silti vielä matkaa jäljellä.
kuva weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti