Pelko

Nyt se valtasi minut, ensimmäistä kertaa tämän projektin aikana. Pelko. Pelko siitä, etten onnistu, en vaikka kuinka haluaisin. Maanantaina nimittäin astelin puntarille, ja vaaka näytti samalta kuin viikkoa aiemminkin. Tiedän, että se on normaalia, ja näiden kuuden viikon aikana minulle on käynyt jo kerran aiemminkin niin, seuraavalla viikolla se tuli sitten taas rajusti alaspäin. Luultavasti keho on vain niin säästöliekillä, että se tekee sitä. Ei se vaan silti tunnu kivalta. Tiedän, että kaikissa ohjelmissakin, kuten I used to be fat ja Suurin pudottaja, niissäkin niillä on nollaviikkoja, joskus jopa plussaviikkoja. Silti ärsyttää, edelleen.


Koko ajan näiden yli kuuden viikon aikana olen ollut varma siitä, että onnistun. Jos vain jatkan päivästä toiseen, se lopulta palkitaan. Keväällä en jaksanut, nyt olen todistanut että jaksan. Mutta mitä jos jatkan samalla tavalla, tai tuplaan treenimääräni, se paino ei siltikään putoa? Tämmöistä pelkoa ei ole ennen ollut.
Tiedän toki, että se stressaus vaikuttaa myös kielteisesti. Kuten niin monet muutkin asiat, kuten hormonit ja yöunet. Ja kun stressaan, en nuku tarpeeksi. En tiedä enää mitä tehdä.
Eilen tankkasin kunnolla hiilihydraatteja, sillä viimeksi kun paino jumittui, hiilihydraatit laittoivat aineenvaihdunnan jälleen kunnolla liikkeelle. Silloin en pelännyt, että sillä olisi negatiivisia vaikutuksia, nyt pelottaa se, että se tankkaus kostautuu sunnuntaina.



En silti missään nimessä aio luovuttaa. Ja tämä olikin ollut hieman liian helppoa. Luojan kiitos olen merkannut jokaisen päivän ruokailut ylös kuuden viikon aikana, jos sunnuntaina paino ei ole tippunut, sitten on tutkimuksen paikka. Mitä olen tehnyt eri tavalla? Se nähdään sitten. Sitä ennen on vain pakko jatkaa, vaikka tuntuisi, ettei se kannata.
Ennen en olisi missään nimessä kirjoittanut mitään näin negatiivista tänne, mutta ajattelin olla rehellinen. Ei tämän kuulu olla helppoa. Silti takaraivossa pyörii ajatus. Mitä jos en pääsekään enää pidemmälle? Kaiken sen jälkeen, mitä jo tippuneiden kilojen eteen olen tehnyt.
Oikeastaan en voi tehdä muuta kuin odottaa sunnuntaita, seuraavaa puntaripäivää. Sitä ennen täytyy jatkaa niin kuin normaalisti. Juoda paljon vettä, syödä proteiinipitoisesti mutta silti tarpeeksi, harjoitella kaksi kertaa kovempaa. Jos se ei riitä, olen ainakin antanut kaikkeni. Ja enempäähän en voi tehdä.
Mielenkiintoista on myös se, etten ole ikinä pelännyt epäonnistumista. Mikään ei ole vain ikinä ennen ollut yhtä tärkeää kuin tämä. Jos jossain haluan onnistua, niin tässä. Jos se ei onnistu tällä tavalla, sitten etsin keinon miten se onnistuu. Kuten sanoin, ei tämän kuulu olla helppoa. :)

weheartit.com