It's time.

Musta tuntuu että oon löytänyt sen oikean tien. Mun elämää voi alkaa seuraamaan nykyään osoitteesta http://www.tiia-thetimeofmylife.blogspot.fi/.

INSTAGRAM VIA IPHONE

Tässä nyt muutama instakuva. Mä yritän tässä samaan aikaa kattoo Gilmore girls, meikata, postata ja pakata eväitä töihin. Mulla ei oo tänään koetta nii sen takia suuntaan töihin ihan pian. Illalla viimeinen nuorisovaltuustojuttu ja pesistä, mukava päivä siis tiedossa! Nyt kuitenkin pakko mennä et pääsen joskus lähteenki!!

LONG TIME NO SEE

Moikka! Voiskai sitä tietenkin vähän useemminkin postailla.. Viimeks kolme viikkoo sitte. Tää tauko ei tosiaan ollu tarkotuksella, jotenki mulla on ollut vaan koko toukokuun hirvee kiire. Raahaudun kouluun ja sieltä suoraan töihin koko illaksi. Jos en mee töihin, seikkailen ympäri maakuntaa eri pesispeleissä. Ja nyt viikonlopun olin Raahessa ja laitettiin mulle raitoja ja taas askeleen lähempänä blondiutta. Väriäkin on tullu kivasti pintaa, aivan mahtavat ilmat ollu koko kuun!! ette oo varmaan huomannu ite.. Koeviikostahan mun ei tarvi ottaa stressiä, nytki huomiseen ruotsin kokeeseen valmistautumisminuutit näyttää pyöreää nollaa, ja taitaa siihen jäähäkin. Turha stressata ittiä asioilla jotka ei vaikuta enää mihinkään, parempi vaan nauttia elämästä ja Suomesta.
Tässä kuussa oon myös varannut lentoliput Saksaan, Hannoveriin, jossa vietän kolme viikkoa Lions Clubin kautta. Lähden juhannuksena ja siitä kolmen viikon päästä lennän takas. Mitähän muuta oon tehny? No ainaki turisteillu ympäri Muhosta ku oon kuvaillu just Saksan reissua varten vähän maisemia. Nyt lähen lukee muitten blogit ja sit Kosto (paras sarja ikinä ja Aiden on vaan niiiin ihana!!) ja sit Gilmoren tyttöjä. Jäin viikonloppuna ihan koukkuun. Ens viikolta ei kannata oottaa hirveenä postauksia, töissä alkuviikko ja loppuviikko pesistä ylläri ja perjantaina meillä on vitosläksiäiset, niistä tuutte kuitenki kuulee ;) Mun kesäloma alkaa periaatteessa jo keskiviikkona ku sillo on viimenen koe mutta jooooo ainaki instapostaus pitää heitellä teille ens viikolla. Syömisistä sen verran et viikot menee hyvin, viikonloput ei todellakaan mutta koska paino pysyy samassa nii ei tarvi hätäillä. Jooooo kuullaan taas! Ihanaa uuden viikon alkua. :)

BEFORE AND AFTER part satatuhatta

Löysin arkistoista ton vasemman kuvan joka on otettu maaliskuussa 2012 ja oikee tänään. Jooo eroahan kuvissa on se, että toisessa on hiukset kiinni ja eri tasosta otettu, mutta kyllä musta näyttää siltä ku oisin eri ihminen! Eipä mulla muuta, aattelin lähtä nukkumaan. Tää jatkaa edellisen postauksen teemaa kaikki on mahdollista.

They laughed at me because I was different. I laughed at them because they were all the same.

Oon koko pienen ikäni ollu unelmoija. Oon aina uskaltanut unelmoida suuresti ja luottaa siihen että jonain päivänä saavutan mun unelmat. Eihän mun tarvi katsoa ku tätä kulunutta vuotta, joka on ollut ihan huikea. Oon kasvattanut kynnet, pudottanut painoa 22 kiloa, ja muutan Italiaan syksyllä. Painon kanssa oon sikäli onnellisessa tilanteessa, että mikään pakko sen ei oo enää tippua. Oon ihan tyytyväinen vaikka se jäis tähän, oon terve ja tunnen olevani kaunis. Ja uskallan myös myöntää sen.

Mä oon etuoikeutetussa tilanteessa. Sain mahdollisuuden, josta harva uskaltaa edes unelmoida. Mun stipendi kattaa melkein koko mun elämän seuraavat kaksi vuotta. Saan muuttaa uuteen maahan, tutustua uusiin ihmisiin ja hypätä kokonaan pois mun mukavuusalueelta. Mua jännittää ihan hirveenä. Mullahan on periaatteessa täälläkin kaikki asiat tosi hyvin. Mulla on harrastuksia, maailman ihanimmat ystävät, hyvä ja mukava koulu jossa pärjään, ihana perhe ja lemmikit ja unelmien huone. Mun tulevaisuus oli suunniteltuna. Ja nyt kaikki muuttuu. Mutta en vois olla siitä yhtään onnellisempi.

Oon halunnut pois Muhokselta niin kauan kun voin muistaa. Tää on mun koti totta kai, mun juuret tulee aina olemaan täällä. Ja oon siitä hyvin ylpeä. Täällä on ollut hyvä kasvaa. Mutta vaikka tää on mun koti, tää ei oo se paikka missä haluan asua. Ja ne kaksi on ihan eri asioita. Kun mua kiusattiin monta vuotta koulussa, mua lohdutti aina se ajatus, että jossain vaiheessa pääsen pois. Jossain vaiheessa kovalla työllä ja määrätietoisuudella tuun pääsemään jonnekin kauemmaskin. Sen takia oon opiskellut kuin hullu.

Uskokaa tai älkää, töissä on aina aikaa ajatella syvällisiä jos ei käy asiakkaita. Ja kun mä ajattelin mun entisiä kiusaajia ja niitä, jotka ei oo koskaan uskonut muhun, tajusin, että oon päässy aika pitkälle. Tällä hetkellä oon kaikkien nuorien edustaja Muhoksen nuorisovaltuuston puheenjohtajana, mun arvosanat on hyviä ja oon saanu huikean rahasumman arvoisen stipendin ainoana Pohjois-Suomesta. Sen avulla pääsen laajentamaan mun verkostoja kaikkialle maailmaan, saamaan ystäviä kaikkialta ja ymmärtämään maailmaa monesta näkökulmasta.

Sanon jokaisessa syvällisessä kirjoituksessa, etten tiedä onko tekstissä mitään pointtia. Ja totean sen myös nytkin. Jokatapauksessa, oon onnellisempi kuin koskaan ennen. Oon vihdoin pystynyt päästämään menneisyydestä kokonaan irti. Oon vihdoin alkanut elämään juuri sitä elämää mistä oon aina unelmoinut. Ei se vaatinut kuin vähän rohkeutta.

Voin tähän loppuun sanoa, että uskaltakaa unelmoida. Ja ennen kaikkea toteuttaa niitä. Uskaltakaa ottaa riskejä. Jos mä en ois uskaltanu lähettää sitä hakemusta, en ois nyt tässä tilanteessa. Uskaltakaa elää. Ainoastaan semmoset tilaisuudet kaduttaa joita ei käytä. Mä en halua katua semmosia. Susta, juuri susta, on ihan mihin vaan. Sä voit saavuttaa mitä vaan, jos oot valmis tekemään töitä sen asian eteen. Sä voit saada kaiken, mistä oot aina unelmoinut, jos uskallat ottaa riskin.

kuvat weheartit.com

Myrskyn lailla sä tulit ja menit ja revit mut mukaan

Tiedetään tiedetään. Melkein viikko siitä ku viimeksi postasin. Nää viikot vaa menee eteenpäin eikä ite pysy perässä. En kuitenkaan aio pyydellä anteeks sitä etten oo postaillu, tää on mun blogi ja mulla ei yksinkertaisesti oo ollu aikaa. Oon tehny kouluhommia ilman motivaatiota, treenannu, leiponu maailman parasta terveellistä omenapiirakkaa ja tiistaina alotin työtkin tähän kaiken lisäksi. Vappu meniki siinä että tulin töistä, olin väsynyt ja tein itelle ruokaa ja menin nukkumaan. Seuraavana aamuna heräsin ysiltä, menin aamusalille, sen jälkeen äkkiä kävin kotona syömässä ja sitten taas töihin. Villiä.
Nyt mun kiireet kuitenkin vähän helpotti, koska sain yhen äikän esseeanalyysin tehtyä pois alta. Nyt mun pitäs toki siivota mun huone ja ois kai lenkilläki pitäny käyä mutta se juna meni näköjään jo. Huomenna on mun pikkuveljen synttärit eli ehkä saatte muitaki kuvia joskus ku näitä iänikuisia iphoneinstagramtosihyvälaatuisia. Joka tapauksessa, oon edelleen hengissä ja eiköhän tää postaustahti palaudu pikku hiljaa normaaliksi. :)

Anyone can give up, it's the easiest thing to do. But to hold yourself together when everyone would expect you to fall apart; that is true strength.

Kello on 23.33 ja istun keittiössä nojatuolissa kirjoittamassa tätä, vaikka mun pitäis olla nukkumassa koska aamulla on hygieniapassikoulutus. Mun oli kuitenkin pakko tulla avautumaan syömisestä. Ja tulla ilmoittamaan että olen elossa, tää viikko on ollut yhtä hullunmyllyä kun oon täytelly papereita Italiaan päin ja tehny kouluhommia ja treenaillu ja yrittäny ehtiä lukea muiden blogitkin pois alta. Omalle ei oo siis jääny aikaa.

Viimeset kaks viikkoo on ollut syömisten osalta aika hirveitä. Helsingin reissu vaati veronsa, samoin viime viikonlopun Raahen reissu. Tekosyitähän ne vaan on. Mä oon niin kaikki tai ei mitään -ihminen. Siis ihan oikeasti. Mulla ei vaan toimi tää kerran viikossa herkuttelupäivä. Helsingin reissu meni ihan päin pyllyä, ja mulla oli ihan hirvee olo koko ajan. Samoin Raahen reissu.. Huhhuh. Tää viikko meni tähän asti hyvin. Selvisin tosi hyvin tähän päivään asti, mutta tänään oli kohtalokas tyttöjenilta. Olin päättänyt, että kun tytöt tekee oikeaa pitsaa, teen ite karppipitsaa. Kun muut syö kääretorttua, mä syön mustikkakukkoa. Miten kävikään? Söin kyllä karppipitsaa, mutta söin sen mustikkakukon lisäksi myös kääretorttua, karkkia ja keksiä. Ja tiiän että miksi. Mulla oli ihan jäätävä nälkä, eikä mikään onnistunut. Siinä vaiheessa ku ei pysty tekee yksinkertaistakaan asiaa, alkaa meneen huonosti. Ja tällä kertaa se päättyi siihen karkkikulhoon.

Mä en todellakaan usko siihen, että yks päivä voi muuttaa kaiken tai lihottaa. Ihan samalla tavalla, kun jos elää viikossa yhden päivän terveellisesti, ei laihdu. Mutta eniten mua mietityttää mun asenne tähän hommaan. Jos mä oikeasti haluan, mä pystyn mihin vaan. Ja koska tää herkuttelupäivä viikkoon ei selvästikään sovi mulle, annan tässä julkisen lupauksen siihen, etten syö herkkuja seuraavan kerran vasta kun 31.5. Siihen on vaan vähän alle viisi viikkoa. Nyt on pystyttävä siihen, sillä viime keväänä alamäki alkoi juuri vapusta. Nyt pitää siis olla tarkkana.

Mulla ei oikeestaan oo ees huono omatunto, ja se on hyvä juttu. Nyt pitää vaan vähä tsempata, ja ottaa viimenen loppukiri ennen syksyn muuttoa. Haluaisin elokuun lopussa olla siinä pisteessä, ettei tarvitsisi enää laihduttaa, vaan saisi siirtyä siihen painonhallintaan. Tiedän nimittäin, että siellä ei tule olemaan aikaa laihduttamiselle. Joten jos haluan tehdä sen joskus, se on tehtävä nyt.